Puijo Peak Oy nousi korkeimpaan AAA -luokkaan

Puijon Halloweenpolku nousi Kuopion uudeksi matkailumagneetiksi – matkailijat jättivät kaupunkiin yli miljoona euroa.
Puijon Halloweenpolku osoittautui lokakuun lopulla poikkeuksellisen vetovoimaiseksi matkailupalveluksi. Kävijämäärämittarin mukaan polulla vieraili yhteensä 51 000 kävijää, joista yli kolmannes oli matkailijoita. Heistä 45,9 % oli saapunut Kuopioon nimenomaan Halloweenpolun vuoksi, mikä kertoo palvelun merkittävästä vaikutuksesta Kuopion matkailuun. Kuopioon jäänyt matkailukulutus Halloweenpolulla erityisesti käyneillä oli 1,2 miljoonaa euroa.
Halloweenpolku keräsi Kuopioon miljoonaluokan matkailukulutuksen
Matkailijoiden kulutus Puijolla ja Kuopiossa oli huomattavaa:
● yöpyvien matkailijoiden kulutus: 95 €/vrk
● päivämatkailijoiden kulutus: 117 €
● paikallisten kulutus: 29 €
Puijon Halloweenpolulla vierailleet matkailijat käyttivät Kuopiossa yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Paikalliset puolestaan kuluttivat käyntinsä yhteydessä noin miljoona euroa.
Halloweenpolulla käyneiltä matkailijoilta kysyttiin myös, oliko polku tärkein syy tulla Kuopioon ja kun huomioidaan juuri Halloweenpolun vuoksi Kuopioon saapuneet matkailijat jättivät he kaupunkiin yli 1,2 miljoonaa euroa.
“Olemme tuottaneet Halloweenpolkua jo viisi vuotta ja kävijämäärät ovat kasvaneet jatkuvasti. Samaan aikaan matkailijoiden osuus kävijöistä on kasvanut. Erityisesti mieltä lämmittää, että juuri Halloweenpolun vuoksi on matkailijoita tullut Kuopioon ja se tuottaa myös positiivisia taloudellisia vaikutuksia koko Kuopion alueelle”, iloitsee Puijo Peak Oy:n toimitusjohtaja Pekka Niemelä.
Kävijätyytyväisyys huipputasolla
Halloweenpolun kävijäkokemus arvioitiin erinomaiseksi:
● suositteluhalukkuus (NPS): 76,5
● paluuhalukkuus: 88,9 %
Tulokset osoittavat, että Halloweenpolulla on vahva jatkuvuuspotentiaali osana Kuopion matkailutarjontaa. Halloweenpolulla käyneiden suositteluhalukkuus on erinomainen, kun verrataan Salmi Platform Oy:n tapahtuma-analyysien valtakunnalliseen keskiarvoon (yli 500 tapahtuman aineistossa), joka on 58,4.
Halloweenpolku vahvistaa Kuopion veto- ja pitovoimaa
Halloweenpolulla käyneiltä kysyttiin myös tuntemuksia erilaisiin sosiaalisten vaikutusten asioihin. Paikallisten tuntemukset Halloweenpolun vaikutuksista olivat erittäin positiivisia. Positiivisen vastausten osuus kuopiolaisten vastauksista muutamassa kategoriassa:
● vetovoiman kasvu 94,5%
● elinvoiman kasvu 90,8%
● asumismukavuuden kasvu 84,2%
Toisin sanoen Halloweenpolku toimii erinomaisena työkaluna Kuopion veto-, pito- ja elinvoiman kasvattamisessa.
Tarkemmin Halloweenpolun kyselyn tuloksia löytyy liitteestä alla.






Seuraavaksi Puijolla avautuu Joulupolku
Puijolla valmistellaan parhaillaan Puijon joulupolkua, joka on avoinna 12.12.2025-6.1.2026. Myös joulupolku on suunnattu Halloweenpolun tapaan perheille ja sen voi kokea veloituksetta. Kävijöiksi odotetaankin saapuvan runsaasti sekä paikallisia joulun viettäjiä että Kuopiossa joulun ja uuden vuoden aikoihin vierailevia matkailijoita. Puijon tornin pääsylippuun sisältyy upeiden maisemien ja kahvila-ravintolapalveluiden lisäksi tänä jouluna myös tonttubongaus, nallejen joulu ja hiljaisuuden portaat.
Lue lisää Puijon joulusta tästä >>




”Mäen päällä, puiden yllä” on kuopiolaisen äänitaiteilija Jaakko Metsäpellon ääni-
installaatio, joka on luotu Puijon tornin rakenteiden äänistä.
Kuluneen kesän aikana Metsäpelto toteutti Puijolla äänityksiä asentamalla tornin rakenteisiin kontaktimikrofoneja, jotka aistivat tornin pintojen ja rakenteiden värähtelyä. Kertyneestä materiaalista Metsäpelto koostaa ääniteoksen, joka paljastaa ihmiskorvilta piilossa olevia jännittäviä äänimaailmoja. Millaista ääntä tornin runko tuottaa kovassa tuulessa? Miltä torniravintolaa pyörittävä koneisto, eli maailman suurimpiin lukeutuva hammasrataskoneisto kuulostaa?
Installaatio tuodaan esille Puijon tornin kierreportaikkoon, jolloin äänimaailmaan yhdistyy myös tornin rungon oma kaiku. Teos luo kuulijalleen tunteen, kuin kuusen latvojen yltä kurkistava Puijon torni olisi herännyt henkiin syksyn hämärässä, kertoo äänitaiteilija Jaakko Metsäpelto.
”Mäen päällä, puiden yllä” on koettavissa Puijolla 10.10.-1.11.2025 ja se on osa virallista Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa.
Jännittävä ääniteos ”Mäen päällä, puiden yllä” on kuultavissa supersuositun Puijon Halloweenin aikana 10.10.-1.11.2025 tornin portaikossa. Viime vuonna Puijon Halloweenissä vieraili peräti 46 930 kävijää. Tämän vuotinen Puijon Halloween -seikkailu Haudankaivajan painajainen huipentuu tornin portaikon Kauhujen galleriaan, jossa äänimaailmana on henkiin herännyt Puijon torni, kertoo Puijo Peakin yrittäjä Pekka Niemelä.
Lue lisää Puijon Halloweenistä 10.10.-1.11.2025 http://www.puijopeak.fi/halloween

Rinteen avautumisesta tiedottaminen on erityisen mieluisaa Puijo Peakin toimitusjohtajalle Pekka Niemelälle. ”Tahtotila rinnetoiminnan uudelleen käynnistämisestä on ollut olemassa koko Puijo Peakin toiminta-ajan. Olenkin pitkään etsinyt lasketteluoperaattoria Puijolle yhteistyössä Kuopion yrityspalvelujen kanssa. Useita neuvotteluja toiminnan aloittamisesta käytiin eri toimijoiden kesken. Kun operaattoria ei löytynyt, olen kesästä -24 miettinyt, että Puijo Peakin on aika kokeilla Puijon rinnetoimintaa.”
Puijo Peakin strategiana on Puijon ympärivuotinen kehittäminen luontoa arvostaen. Yrityksen arvoja ovat lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaminen, paikallisuus, hyvinvointi sekä yhteisöllisyys. Nyt laskettelun kokeilemisen avulla yhtiö saa arvokasta tietoa ja kokemusta käyttäjiltä Puijon rinteen jatkokehittämiseen. Puijon rinne on Puijo Peakin kehittämiskohde useiden muiden uudistusten rinnalla.
“Puijon huipulla sijaitseva matkailualue on Ravintolamestarit Oy:n kanssa yhteistyössä saatu hienolle tasolle. Uuden hissin rakentumisen myötä Puijon rinnetoiminnan kehittäminen mahdollistuu ja tavoitteemme on avata rinne ystävänpäivänä. Puijolla siis lasketellaan hiihtolomaviikoilla 8-10.” Niemelä kertoo. “Laskettelun ohella valaisemme Puijon tornin ystävänpäivän henkeen pinkiksi. Majan kansipolulla ja lakialueella on ystävänteema valaistuksineen ja Snow tube – mäet ovat auki iltaan asti. Eli koko perheelle on mukavaa tekemistä ja näkemistä Puijolla, niin päivällä kuin illalla.”
“Kiitän Kuopion kaupunkia, Mestar Kuopio Oy:tä sekä Puijo Peakin kaikkia toimijoita, että laskettelu saadaan onnistumaan lyhyellä valmistautumisajalla.” Niemelä kiittää.
Vaikka luonnonlunta on vähän, ei rinteeseen tarvita nyt lumetusta niin paljoa, koska syksyllä 2024 rinne raivattiin luvanvaraisesti risukoista Niemelän tunteman seitsenhenkisen ryhmän voimin. “Se oli hieno juttu ja osoittaa motivaatiota asiassa, kuten myös Facebookiin perustettu Puijon laskettelun puolesta oleva kansalaisliikekin, jonka kuvat ja tarinat huokuvat hienoja muistoja Puijon rinteeltä.” Niemelä jatkaa.
Myös Niemelä muistaa lämmöllä nuoruusvuosiaan Puijolla. “Kuulun itsekin siihen ryhmään, joka on oppinut nuorena -80 luvulla suksitaidot Puijon laskettelurinteissä ja hyppyrimäissä. Nuoruusvuosiini erona on kuitenkin se, että talvet eivät ole ainakaan näennäisesti niin lumivarmoja kuin silloin 40 vuotta sitten, nyt on viimeiseen viiteen vuoteen osunut jo kaksi erittäin heikkoa talvea.” Toteaa Niemelä.
”Puijon kokonaislumivarmuutta saadaan tulevaisuudessa parannettua. Kaupungilla on valmisteilla suunnitelma, joka mahdollistaisi lumetuksen järvivedestä. Jatkossa kaikki lumetuskohteet (hiihto, laskettelu ja mäkihyppy) voitaisiin hoitaa uuden vesilinjan avulla. Tämän hetkinen vesijohtoverkosto ei mahdollista usean kohteen samanaikaista lumetusta eikä ole myöskään ekologista”, kertoo apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.
”Rinteen avaaminen kokeilumielessä yhdessä Kuopion kaupungin, Mestarin ja Puijon toiminnoista vastaavan Puijo Peakin kanssa on hienoa. Se kertoo hyvästä yhteistyöstä Puijon kehittämisessä ja sopii myös oivallisesti 250 vuotta juhlivan Kuopion juhlavuodelle”, Kyllönen iloitsee.
Pekka Niemelä kertoo, että suunnitelmissa ja toteutuksessa edetään mahdollisuuksien mukaan step by step. Nyt rinne avataan pikaisella aikataululla kaikkien iloksi POP UP – järjestelyin. Rinteellä on uusi upea kaksipaikkainen tuolihissi, ala-aseman läheisyyteen pääsee nyt myös bussilla ja auton paikoitus onnistuu urheilualueen uusitulle parkkialueelle, joka sijaitsee tuolihissin ala-aseman välittömässä läheisyydessä. Ylhäällä matkailualueella sijaitsee uudistunut Puijon maja, joka palvelee laskettelijoita monipuolisesti tuolihissin aukioloaikojen puitteissa.
Laskettelijoita pyydetään ystävällisesti olemaan paikoittamatta autoa lakialueen rajallisille Puijon tornin ja Majan parkkipaikoille. Paikoittaminen useaksi tunniksi matkailualueelle haittaisi merkittävästi normaalia Puijon tornin ja Puijon ravintoloiden asiakasliiketoimintaa hiihtolomaviikoilla, koska parkkipaikat ovat rajalliset lakialueella ja asiakasvirta suuri. Näin Puijon matkailualueesta vastaavan Puijo Peak Oy:n toimitusjohtaja Pekka Niemelä vetoaa laskettelurinteen käyttäjiin ja samalla kiittää jo etukäteen yhteistyöstä kaikkia laskettelun uudelleenkäynnistämisessä ja -kokeilussa.
“Mennyt talvi on ollut talviharrastamiseen heikko, mutta pian päästään skimbaamaan ja retroilemaan kotimäkeen”, päättää Pekka Niemelä.

KATSO TÄSTÄ PUIJON YSTÄVÄNPÄIVIEN JA HIIHTOLOMAVIIKKOJEN 14.2 – 9.3.2025 AUKIOLOAJAT JA AKTIVITEETIT
Puijolla pujoteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1934 kun Suomalaisen alppihiihdon pioneeri Erkki U Penttilä toi pujottelun Kanadasta Suomeen. Samana vuonna Puijolla pidettiin myös ensimmäiset pujottelukilpailut. Puijon rinne on myös nimetty Erkki U Penttilän mukaan. Alla oleva kuva vuodelta 1984.

Puijon laskettelurinteen huipulta aukeaa upea Kallavesi- ja metsämaisema. Auringonlaskut näkyvät myös rinteeseen hienosti, koska rinne suuntautuu länsisuuntaan.




Puijon torni ja Maja sijaitsevat laskettelurinteen yläaseman välittömässä läheisyydessä.

Reitti ohjaa huonokuntoisen HS100 hyppyrimäen sulkualueen ohi. Puijon matkailupalvelut; Puijon Torni ja Maja, Puijontie (5555) ja esteettömät luontoreitit ovat olleet ja ovat jatkossakin avoinna normaalisti.
HS100 (aiemmin K90) hyppyrimäen huonosta kunnosta johtuen on sen ympärillä 35 metrin säteellä sulkualue, jonka sisälle ei saa mennä. Aiheesta uutisointi ja tiedotus on saattanut aiheuttaa mielikuvan, että Puijon lakialue olisi kokonaan suljettu. Tämä ei pidä paikkaansa; Puijon lakialueen matkailupalvelut ovat auki normaalisti. Puijolla yleensäkin voi liikkua kuten ennenkin hyvin pientä, rajattua ulkoilijoiden liikkumista rajoittavaa HS100 mäen sulkualuetta lukuun ottamatta .
HS100 hyppyrimäen sulkualueesta johtuen Puijon portaiden aivan ylimmäinen osa on poissa käytössä ts. HS100 hyppyritornin juurelle päättyvä osa. Puijon portaiden alkupuolikkaan jyrkän osan kulkeminen hyppyrimäkien kummulle johtavalle huoltotielle asti on täysin turvallista HS100 mäen sulkualueesta huolimatta. Huoltotieltä on merkitty ulkoilijoille sallittu kiertoreitti lakialueelle.
Kiertoreitti kulkee olemassa olevia Puijon alueen polkuja ja väyliä pitkin. Reitin pituus on noin 700 m. Puijon portaista lähtien reitti on mäkialueen huoltotie – Puijon luontopolku – Puijon Tornin esteetön luontoreitti – Puijon Torni. Osa kiertoreitistä on vielä huhtikuussa ja toukokuun alkupuolelta lumen/jään peitossa, suosittelemme pitäväpohjaisia jalkineita.
Tiedote, julkaisuvapaa 1.4.2024.
(JUTTU OSOITTAUTUI JÄLKEENPÄIN APRILLIPILAKSI🤗)
Puijon luonnonsuojelualue on yksi Suomen ensimmäisistä luonnonsuojelualueista, se rauhoitettiin jo vuonna 1928. Tämän johdosta haluamme olla Puijolla edelläkävijöitä kestävässä kehityksessä ja olemmekin jo siirtyneet lämmitysöljystä ekokaukolämpöön. Seuraava askel on tehdä Puijosta sähköomavarainen ja samalla hiilineutraali. Tämän aiomme toteuttaa tuulivoimalla.
Puijon tornista tuulivoimala
Tuulivoimalan merkittävin kustannuserä on tuulivoimalan perusta. Tämä vaatii usein maan muokkausta, teiden rakentamista, voimavirtayhteyksien rakentamista sekä itse tuulivoimalan pystyrungon toteuttamista. Nämä löytyvät jo Puijolta valmiina, joten itse voimalan rakentaminen vaati vain pieniä askelia.
“Havaitsimme suunnitteluryhmämme kokouksessa, että Puijon tornin pyörivä ravintola vie mahdottoman paljon sähköä ja siihen joku nakkasi, että olisipa hienoa jos sen saisi pyörimään tuulella. Tunnetusti Puijon tornin ylätasanteella tuulee usein, joten totesimme yhdessä että Puijo olisi mahtava tuulivoimalan sijoituspaikka. Heitimme haasteen Yesterdays Futuren suunnittelijoille ja heidän ratkaisu oli todella mieluinen. Tehtyjen laskelmien mukaan tulisimme olemaan vuonna 2026 paitsi energiaomavaraisia niin myös merkittävä sähkön myyjä Kuopiossa”, kuvailee idean syntyprosessia Puijo Peak Oy:n toimitusjohtaja Pekka Niemelä.
Uusi voimalaitos tulisi olemaan noin 400 megawatin kokoluokassa yksi Suomen suurimmista ja selkeästi Itä-Suomen suurin. Tästä Puijon uudesta tuulivoimalasta käytetään työnimeä “Puijon turbiini”.
“Aluksi emme uskoneet toimeksiantoa ja olimme jo unohtaneet koko asian. Sitten vuoden vaihteessa Puijon delegaatio tuli toimistollemme ja uudisti toiveensa painokkaasti. Siitä alkoi innostunut suunnittelu ja uskomme löytäneemme upean ratkaisu Puijolle”, kertoo Suunnittelutoimisto Yesterdays Future Ltd:n toimitusjohtaja Santeri Mutu.
Myös muita toimintoja mahdollistuu
Alkuperäinen idea oli pyörittää Puijon tornin ravintolaa, mutta Suunnittelutoimisto Yesterdays Future Ltd maalasi kerralla isomman kuvan. Kun tuotetaan tuulienergiaa, niin samalla voidaan sähköt tuottaa kaikkiin Puijon toimintoihin. Tämä tuo itsessään jo paljon säästöjä.
Puijon olemassa olevat toiminnot eivät kuitenkaan käytä lähellekään kaikkea tuotettua sähköä. Paikallisesti tälle sähkölle löytyi yllättävä mutta tavallaan looginen käyttötarkoitus. Kun Puijon tornin ravintolaa pyöritetään, voidaan syntyvä pyörimisliike johtaa mekaanisella akselilla tornin alla olevaan luolaan, missä mekaaninen pyörimisliike voidaan hyödyntää uudelleen myllynä. Tämä ajatus Kuopion ytimessä toimivasta jauhomyllystä tuli yllättäen vastaan – tieto suunnitelmasta oli vuotanut paikallisen viljelijäyhteisön tietoon ja he viestittivät huutavasta myllyntarpeesta viime vuotisen Lieksan myllyn palon jäljiltä. Näinpä tämä suuntaus on hyvässä tuulessa.
Toinen merkittävä avaus liittyy Puijon pimeän ajan tuotteistukseen. Pimeää aikaa on alettu hyödyntää runsaasti erilaisilla valaisuilla. Nyt syntyy tähän tarvittavaa sähköä, mutta myös syntyy ainutlaatuinen rakenne, mitä voidaan hyödyntää valaisuissa.
“Kuvitelkaa Kuopion taivaalla upea, pyörivä valonäytös. Pyöriessään Puijon turbiini pyörittää myös siihen kiinnitettyjä tietokoneohjattuja led-valoja tuottaen mitä upeimpia valoelämyksiä taivaalle. Uskomme, että tämän jälkeen Suomea ei enää tunneta revontulista vaan Puijon valoista”, maalailee Niemelä Puijon valoisaa tulevaisuutta.
Työt käyntiin pian – valmista vuonna 2026
Puijon turbiinin perussuunnittelu on valmis seuraaville askelille. Aikataututähtäin on kesäkaudessa 2026, eli silloin sähkön tulisi alkaa virtaamaan.
“Kaikki on valmiina rakentamisen aloittamista varten. Ainoastaan tarvitaan löytää investori, joka voisi toteuttaa kevyen hakemusprosessin lupien saamiseksi. Parhaillaan suunnittelemme myllärin etsintää ja valaistuksesta meillä on paljon ideoita”, riemuitsee Pekka Niemelä.
Toimitusjohtaja Pekka Niemelä, Puijo Peak Oy

Puijon torni täytti vuonna 2023 komeat kuusikymmentä vuotta. Puijon tornin rakentaminen alkoi 27.08.1962, tornin harjannostajaiset pidettiin 20.11.1962. Torni avautui yleisölle 27.07.1963.

Puijon nykyinen torni ja vanha näkötorni. Kuva vuodelta 1963: Kuva-Kalle. KUHMU.
Puijo Peak Oy valittiin mukaan Pohjois-Savon Kasvupolulle 2022. Hienoa kuulua 13 upean ja kasvuhakuisen yrityksen joukkoon, jotka ovat valittu mukaan kasvupolkuohjelmaan. Puijon matkailualueen kehittäminen on meille sydämen asia. 4seasons 4reasons.
Puijon matkailualueelle on tehty paljon uudistuksia Puijolla toimivien yritysten aluemanageri Puijo Peak Oy:n ja Puijon ravintoloiden Ravintolamestarit Oy:n toimesta.
Puijo Peak Oy kehittää Puijolle lisää aktiviteetteja. Seuraavaksi keväällä 2022 tuomme lisää digitaalisuutta luontoon Puijolla kävijöiden iloksi, tiedotamme lisää!.
Puijo Peak tekee yhteistyötä alueen matkailutoimijoiden, hotellien, oppilaitosten, seurojen, yhteisöjen, yrityskumppaneiden jne. kanssa ja haluaa mahdollistaa kehittyvällä matkailualueella ja rinnealueilla mahdollisuuksia muillekin valikoiduille toimijoille. Puijon matkailualueen vetovoimalla on suuri merkitys koko alueellemme. Uskomme matkailualueen kasvuun ja teemme sen eteen joka päivä töitä.
Kuopion kaupunki päivittää parhaillaan Puijon matkailualueen infraa 2020 luvulle. Olemme siitä todella innoissamme. Viihtyisä matkailualue tulee palvelemaan Kuopiolaisia, kotimaan matkaajia ja kv-turisteja. Tornin ja Majan palvelut ovat auki koko saneerauksen ajan! Kesän aikana rakentuuu kokonaan uusi piha-alue, lakialuetta tulee kiertämään esteettömiä luontopolkuja ja uuden tuolihissin myötä syntyy uusi saavutettavuus urheilulaaksosta matkailualueelle jne.
Puijon torni täyttää vuonna 2023 60 vuotta. Kunnioitamme Puijon tornia parhaiten huolehtimalla sen alkuperäisestä tarkoituksesta kansallismaisemien ja elämysten tuottajana sekä lisäämällä vetovoimatekijöitä maamerkkimme ympärille. Puijo Peak Oy:n arvoja ovat luonto, ulkoilma, terveys, aktiivisuus ja yhteisöllisyys.
Pekka Niemelä, Puijo Peak Oy:n yrittäjä, tj.
Lue Kasvu Open tiedote tästä >>
Kasvu Openiin valitut yritykset tästä >>
