Puijon torni täytti vuonna 2023 komeat kuusikymmentä vuotta. Puijon tornin rakentaminen alkoi 27.08.1962, tornin harjannostajaiset pidettiin 20.11.1962. Torni avautui yleisölle 27.07.1963.
Puijon nykyinen torni ja vanha näkötorni. Kuva vuodelta 1963: Kuva-Kalle. KUHMU.
Mikä sen hienompi lahja kuuskymppiselle tornille, joka on ylväänä seissyt kaupunkimme huipulla kuusikymmentä vuotta, kuin se, että maamerkkimme on noussut sen juhlavuodelle uuteen kukoistukseen, arvoiseensa asemaan. Tornin ja Majan kaikki palvelupisteet ovat uusittu vuokralaisten toimesta ja matkailualueen infra on saneerattu Kuopion kaupungin toimesta. Infran saneerauksen yhteydessä uusittiin loppuun asti palvellut rinnehissi moderniksi tuolihissiksi sekä matkailualuetta ympäröivät luontoreitit tehtiin esteettömiksi. Puijon matkailualueella on kaikki uutta ja taustalla perinteet, historia ja luonto arvossaan.
Puijo Peak Oy kehittää Puijoa ympärivuotisesti 4season4reason ajatuksella. Kuvat Wille Markkanen.
Puijon matkailualueen asiakasvirrat ovat kasvaneet koko Puijo Peakin toimintahistorian ajan (v. 2019 alk). Kasvun ja kehittymisen mittarina matkailualueen liikevaihto on kasvanut koko toimintahistorian ajan. Puijo Peak kehittää Puijoa jatkuvan kehittämisen periaatteella, luontoa arvostaen.
Syksy 2022 ja joulu 2022 ovat olleet näin yrittäjän silmin unelmien osatäyttyminen, suorastaan uskomattoman hienoa. Asiakasvirrat ovat moninkertaistuneet 2000 luvun aiemmista asiakasmääristä. Olemme siitä teille asiakkaat todella kiitollisia. Te olette osaltanne muuttaneet mukanaolollanne, innostuksellanne, kuvillanne, päivityksillänne ja luomallanne puskaradioviestinnällä Puijon kehittymisen viestinnän todella myönteiseen suuntaan. On myös ollut upeaa huomata, että alueen media on tunnistanut maamerkkimme kehittymisen ja on kertonut siitä lukijoilleen hyvin. Yhteisöllisyys ja innostus ovat kasvaneet ja arvostus maamerkkiämme kohtaan on jälleen positiivinen.
Olemme tästä erittäin iloisia ja kiitollisia ja palvelemme kasvaneita asiakasmääriä suurella ilolla. On kerrassaan upeaa, että juuri ennen tornin kuuskymppisiä Puijon uudelleentuleminen puhkesi kukkaan. Parempaa lahjaa ei maamerkillemme voi antaa.
Tärkeänä pohjana kaikelle saamme kiittää Kuopion kaupunkia, sen päättäjiä ja sen Puijo työryhmää, jolla oli 2018-2019 suunnitelma osallistaa kaupunkilaiset ideakilpailuun ja järjestää yrityskilpailu uuden Puijon osalta. Saatuaan kunnian v. 2019 alk. toimia Puijon matkailualueen vastaavana on Puijo Peak tehnyt intohimolla töitä maamerkin palveluiden uudistamiseksi ja lisäämiseksi.
Mennyt reilut kolme vuotta on sisältänyt uuden tulemisen tekijöille myös haastavaakin aikaa. Maailmanlaajuiset kriisit ovat vaikuttaneet toimintaan yli puolet ajasta. Toisen puolen ajasta on toimittu ja kehitetty toimintaa sisä- ja ulkoremonttien vaikutuksen alla. Huolimatta näistä on menty eteenpäin koko ajan määrätietoisesti. On toimittu myös epäitsekkäällä asenteella Puijon kehittymisen eteen, uskoen sen kantavan jotain mikä ei ole aina suoraan mitattavissa. Olemme tehneet useita ilmaispalveluita Puijon laen virkistämisen eteen. On ollut todella hienoa huomata, että visio ja todellisuus kohtaavat. Kun tekee hyvää saa vastalahjaksi myönteisyyden ja kasvavat asiakasmäärät, jotka viestivät ilosanomaa. Tornin ja Majan vuokralaiset ovat saaneet tästä viime aikoina kiitosta palveluiden kasvaneen käytön kautta.
Tornin ja Majan välissä sijaitsevassa lahjapakkauksessa tuhannet ihmiset ovat kuvauttaneet itsensä, lemmikkinsä tai perheensä.
Puijon historia on kerrassaan upea. Kaikki kolme tornia (1856 puutorni 16m, 1906 kivitorni 36m ja 1963 betonitorni 75m) ovat olleet aikansa ihmeitä. Puijo on historian saatossa ollutkin usein aikaansa edellä tai sen huipulla. Perinteet ovat vahvat.
Puijon talvikisat maaliskuu 1963. Kuva Eino Malm. Taustalla torni rakentumassa.
Puijolla kukoisti kelkkailu sata vuotta sitten. Nyt kelkkailu on palautettu Puijolle modernilla tavalla suosittuna snow tube mäenlaskuna, jossa lasketaan Suomen hienoimmissa snow tube mäissä. Puijo Peak sai Elyltä luvan toimia alueella, jossa on ollut Puijon laen ensimmäinen hyppyrimäki vuonna 1928 ja myöhemmin Puijon majan ulkosauna. Puijo Peakin tahtotilana onkin aktivoida alueita, joilla on ollut käyttötarkoitus ja toisaalla kunnioittaa upeaa luonnonsuojelualuetta ja sen arvoa.
Kolme miestä kelkkailee Puijolla. Kuva: Viktor Barsokevitsch 1915. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Snow tube mäenlasku on nostanut Puijon matkailualueen talven vetovoimaa. .
Osa tätä arvostamista on ohjata kasvaneet ihmismäärät käyttämään merkittyjä reittejä, jotta aluskasvillisuus ei kärsi. Tornin ja Majan uusitut luontoreitit tarjoavat helpon luontokosketuksen Kuopiolaisille, kotimaan ja kansainvälisille matkailijoille, joita reittejä Puijo Peak teemoittaa. Teemoituksista onkin syntynyt huikea menestystarinan alku pimeän ajan matkailutuotteena. Syksyllä ja alkutalvesta -22 teemoitetulla Majan esteettömällä kansipolulla on käynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, mahdollisesti jo yli sata tuhatta ihmistä.
Yllätysten polku on ollut supersuosittu koko perheen aktiviteetti.
Puijon laelle on tuotu paljon uutta tekemistä. Luontoa rasittamattomat digitaaliset ratkaisut kuten virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden elämykset ovat Puijolla Suomen mittakaavallakin mitattuna huipussaan. Snow tube mäet ovat Suomen hienoimmat. Vaihtuvateemainen Majan luontoreitti on osallaan uniikki Suomessa ja sen teemoittamisen kehittämistä jatketaan.
Suomen eläimet AR-kierros ja virtuaalimäkihyppy Puijon suurmäestä olivat ensimmäiset digitaaliset elämyksemme. Nyt digitaalisia elämyksiä on jo viisi erilaista.
Puijon aarniometsä on tarjonnut aina upeita elämyksiä. Tänäkin päivänä Puijon luonto tarjoaa liikkujille yhtä Euroopan puhtainta ilmaa. Kuopion kaupunki, Puijo Peak ja Puijon ravintolat tekevät töitä kestävän kehityksen ja kestävän matkailun eteen. Tästä teemasta voi nostaa esiin tuolihissin, joka lisää P paikkoja urheilulaaksoon ja parantaa saavutettavuutta ja samalla luo mahdollisuuksia tehdä kokonaisvaltaista Puijon kehittämistä ja kasvua. Tuolihissi palvelee perinteisiä urheilulajeja, mahdollistaa uusien tekemisen ja nostaa matkailijoita laelle uudella elämyksellisellä tavalla.
Kuopion tilapalvelut ja Puijo Peak uudistavat tornin juhlavuonna matkailualueen lämmitysjärjestelmän ekologisempaan Kuopion energian kaukolämpöön. Kierrätämme ja lajittelemme, ohjaamme ihmisiä merkityille reiteille, aktiviteettimme toimivat lihasvoimalla ja digitaalisuudella. Puijon ravintoloissa on ekokompassi.
Puijon aarniometsässä yli 100v kuusivanhusten joukossa voi lenkkeillä upeilla reiteillä, hengittää yhtä Euroopan puhtainta ilmaa ja levähtää upeille laavuilla.
Puijon matkailualueella käy vuosittain yli 300 000 ihmistä. Koko Puijolla arviolta yli puoli miljoonaa ihmistä. Viime kesänä 2022 Puijon tornissa kävi asiakkaita n. 60:stä eri maasta. Haluamme luoda ihmisille hyvää fiilistä ja elämyksiä sekä hyviä palveluita upealla Puijon matkailualueella, luontoa arvostaen.
Puijon ravintolat tarjoaa Ravintolamestareiden ammattitaidolla lähiruokaa tornin pyörivässä ravintolassa ja herkullisia maisemakahvihetkiä
Loppuun haluan erikseen kiittää yhteistyökumppaneita, alueen seuroja ja yhteisöjä, tärkeitä kanssatoimijoita, Ely keskusta, Kuopion kaupunkia ja kaikkia teitä asiakkaita. Tehdään vuodesta 2023 maamerkillemme sen 2000 luvun historian paras vuosi. Kaikille valokuvaajille erityiskiitos huikeista Puijo kuvistanne, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa.
Puijo Peakille on kunnia toimia osana hyvän elämän pääkaupunkia. Näköala Puijolta on Suomen kauneus yhteen tauluun koottuna -kuuluu vanha sanonta.
Kiitos
Pekka Niemelä
Yrittäjä, toimitusjohtaja
Puijo Peak Oy
Info: info@puijopeak.fi | Myynti: sales@puijopeak.fi | Ravintoloiden myynti: ravintolat@puijopeak.fi | Puijon tornin aula: 041 317 9719
Seuraa meitä Puijo Peakin kanavissa facebook | instagram | linkedin | puijopeak.fi